Eräänä päivänä kun tulin ulkoa sisään, niin eteisessä oli toinen koira! En ollut uskoa silmiäni, mutta siinä se nyt kuitenkin oli, seisoi edessäni ja katsoi minua suoraan silmiin. Säikähdin niin, että hyppäsin muutaman askeleen taaksepäin. Jos se oli minulle yllätys, niin taisin minäkin olla sille yllätys, sillä myös se pomppasi yhtä peloissaan taaksepäin.
Kun eno huomasi tämän, niin hän nauroi ja sanoi että ”pöllö, sehän on vain peili”. Vai oli sen nimi Peili? Pitäisikö minun muka tuntea se? Istuin vähän kauemmaksi katsomaan tarkemmin Peiliä, ja kun heilutin sille etujalkaa, niin sekin heilutti minulle etujalkaansa, ihan samalla tavalla. Mitä, pitikö Peili minua pilkkanaan? Silloin minulla kuohahti, irvistin, ärähdin ja hyppäsin sitä kohti, mutta se tekikin ihan samalla tavalla, irvisti pahasti ja yritti hypätä päälleni! Juuri ennen kuin tappelu alkoi hyppäsimme kumpikin taas vähän kauemmaksi toisistamme.
Mietin, mitähän tuon riiviön kanssa pitäisi tehdä, ja sillon minulla välähti! Päätin yrittää toisenlaista lähestymiskeinoa. Hiivin hiljaa matalana kohti Peiliä, ja se tepsi! Myös Peili hiipi hiljaa matalana minua kohti, kunnes olimme kohta nokat vastakkain. Ensin haistelimme varovasti toisiamme, ja kohta me jo innoissamme nuolimme toisiamme. Sitten hypimme toisiamme vasten, niin että etujalat olivat aina vastakkain, ihmeellistä yhteispeliä! Peilihän olikin mukava koira, ja minä pöllö pelkäsin sitä aluksi!
Mutta mitä ihmettä minä näinkään, Peilillä oli oma eno! Ihan saman näköinen kuin minun eno! Sinä se seisoi Peilin vierellä ja nauroi makeasti sen touhuille.