Eilen kävimme taas enon kanssa saunassa. Kun olimme lauteilla ja makoilin enon jalkaa vasten, mieleeni tuli eräs juoksulenkki, jota eno sanoi karkumatkaksi. Pari päivää sitten eno jutteli siskonsa kanssa, ja he sopivat lähtevänsä katsomaan yhtä metsäpalstaa. Kun oli aika lähteä, eno sanoi ottavansa minut mukaan. Ehdin jo innostua, mutta kun kuulin Outin sanovan enolle, että…
Nyt ei ole kysymys siitä mitä koirat yleensä syövät, vaan siitä mitä terrierit syövät. Eikä ihan mitkä tahansa terrierit, vaan ihan oikeat parsonit, niin kuin minä, Niilo Kyrö. Hevosen kakka Parasta mitä tiedän on lämmin hevosen kakka, sellainen jonka huomaa jo kaukaa kun se höyryää. Kun sitä ottaa suun täyteen ja maiskuttaa oikein kunnolla, niin…
Elämä on ollut aika rauhallista, joten en ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan. Tänäänkin on ollut aivan tavallinen päivä, tai ei aivan tavallinen, en nimittäin ole riehunut kovin paljon. Pari päivää sitten sattui eräs harmittava juttu, jolla oli onneksi onnellinen loppu. Jos loppu ei olisi ollut onnellinen, en olisi nyt tässä kirjoittamassa. Oli ihan tavallinen syyspäivä,…
Eno ja Outi olivat päättäneet, että kesälomalla lähdemme etelään lomalle. En tiennyt mitä ”loma” tarkoitti, mutta ajattelin sen selviävän aikanaan. Sitten se päivä koitti, ensimmäinen lomapäivä. Eno ja Outi pakkasivat auton ja asuntovaunun täyteen tavaroita, ja lähdimme ajamaan. Nyt se sitten selvisi, mitä ”loma” tarkoittaa. Se on sitä, että auto on täynnä tavaraa, auton perässä…
Olin keksinyt viime aikoina mielestäni hauskan jutun. Otin enon käden tiukasti etujalkojeni väliin, ja siinä sitten vähän nytkyttelin takapäätäni. Se ei ollut hassumpaa puuhaa, ja siksi teinkin sitä aika usein. Mutta valitettavasti eno ei pitänyt siitä lainkaan. Se käski minun lopettaa, ja veti vihaisena kätensä pois. Aina en kuitenkaan malttanut lopettaa heti, ja eno suuttui, minulle…
Olimme enon kanssa kävelyllä muutama päivä sitten, tai onhan siitä jo vähän enemmänkin aikaa. Silloin oli vielä lumi maassa, nyt se on jo sulanut melkein kokonaan pois. Niin, me kävelimme kaikessa rauhassa kotiinpäin, kun takaa kuului kovaa puuskutusta, ja samalla jokin iso otus ohitti meidät hirmuista vauhtia. Eno säikähti pahanpäiväisesti, koska luuli sitä poroksi. Se…
Vaikka minä asun täällä vähän syrjässä, minulla on silti muutama koirakaveri. Pentukurssilla minä tapasin Leevin, ja meistä tuli heti kavereita. Se oli samanlainen hulliainen kuin minäkin, ja saman ikäinenkin vielä. Tiedätkö mitä muuta yhteistä meillä on? No, me olemme kumpikin eri värisiä, minä ole valkoinen ja Leevi on musta. Leevi on käynyt täällä meillä kylässäkin, ja silloin me saimme juosta ja leikkiä. Voi se oli elämää, sivulliset eivät varmaan osanneet edes sanoa, olemmeko me tulossa vai menossa…
Muutama päivä sitten minä olin vielä ihan tavallinen parson-poika, mutta en enään! Minä sain nimittäin sähköpostia, ja jos terrieri saa sähköpostia, se ei ole enään mikään tavallinen koira! Sen oli lähettänyt eräs Rauni, koska en ollut kirjoittanut pitkään aikaan blogiani. Näin se kirjoittii: ”Eikö se eno ole päästänyt sinua kirjoittamaan. Minäpä neuvon. Jos et pääse…
Joskus minua keljuttaa. Kun menen ulos, niin joku on parkkeerannut autonsa eri paikkaan kuin normaalisti. Silloin minun on pakko vähän yskiä ja hyppiä. Miksi autot eivät voi olla aina samassa paikassa, miksi niitä pitää siirrellä? En minä sen vuoksi kyllä haukkumaan ala, yskiminen riittää, haukkuminen on vain pölyimuria varten. Onneksi sitä käytetään kuitenkin niin harvoin,…
(Lue ensin “Pentukurssilla”) Pentukurssin jälkeisenä päivänä eno sanoi minulle, että nyt me lähdemme ulos kävelylle. Se puki minulle Outin tekemän harmaan villatakin päälle, laittoi valjaat ja otti sitten eteisen seinältä uuden oranssin talutushihnan. Kun eno napsautti hihnan lukon kiinni valjaisiin, ymmärsin, että nyt en saisi olla irti. Kun pääsimme pihalle, lähdin juoksemaan niin kuin aina…