Nyt ei ole kysymys siitä mitä koirat yleensä syövät, vaan siitä mitä terrierit syövät. Eikä ihan mitkä tahansa terrierit, vaan ihan oikeat parsonit, niin kuin minä, Niilo Kyrö.
Hevosen kakka
Parasta mitä tiedän on lämmin hevosen kakka, sellainen jonka huomaa jo kaukaa kun se höyryää. Kun sitä ottaa suun täyteen ja maiskuttaa oikein kunnolla, niin se pursuaa hampaiden ja huulien välistä pitkin poskia. Mikään ei vedä vertoja tälle herkulle. Harmi vain, että sitä saa niin harvoin. Kyllä sitä kylmänäkin syö, ja jopa jäisenä, mutta lämpimänä se on parhaimmillaan. Eno ei tykkää jos syön hevosen kakkaa, mutta syön kuitenkin.
Puolukka
Puolukka on metsän antimista parasta. Yleensä sitä on paljon saatavilla, ja sitä on helppo napsia suoraan suuhun varvuista. Eno käyttää puolukoita joskus makupaloinakin kun kouluttaa minua metsässä. Joskus eno meinaa hermostua, kun minä jään syömään puolukoita ja pitäisi kulkea sen mukana eteenpäin.
Hanhen kakka
Hanhen kakka on harvinaista herkkua, jota olen saanut vain Helsingissä Kaivopuistossa käydessämme. Siitä tuli kyllä valtava vatsatauti jota kesti viikon, mutta oli se niin hyvää, että kannatti kuitenkin syödä. Odotan innolla ensi kesän Helsingin reissua.
Tavallinen linnunkakka ei ole niin hyvää kuin aito hanhan kakka, sitä minä en syö kovinkaan paljon, riittää kun nuoleslelen siitä parhaat maut suuhuni.
Märkä ruohotukko
Ruohonleikkurista pudonnut ruohotukko on myös hyvää syötävää. Ei paljon huonompaa kuin hevosen kakka. Yleensä se on iso märkä tukko joka täytyy napata salaa juostessa, ja syödä jossakin piilossa. Aina kun eno huomaa suussani tällaisen ruohotukon, se huutaa minulle ja käskee päästämään sen irti. Huonolla tuurilla eno ehtii napata osan ruohotukosta suustani, ennen kuin ehdin karkuun. Juuri tämän vuoksi sitä täytyy ottaa kerralla niin paljon kuin pystyy, että vaikka siitä menettäisikin osan, niin jää vielä itsellekin syötävää.
Joskus tällainen ruohotukko voi jäädä pihalle myös enon kumikengän pohjasta, silloin se on helppo napata kun eno ei itse sitä huomaa. Yleensä se on kuitenkin aika pieni.
Banaani
Banaani on hyvää, vaikka se onkin apinan ruokaa.
Meillä on sellainen oma tapamme banaanin syönnissä; Eno ottaa banaanin ja menee istumaan lempituoliinsa, minä juoksen perässä ja hyppään hänen syliinsä katsomaan sen syömatouhua. Seuraan sitä tarkasti noin 10 cm etäisyydeltä. Kun eno maiskuttaa banaania, minulta alkaa yleensä valua kuola suupielistä. Jos pääni on suorassa, se valuu tasaisesti kummaltakin puolelta, jos vinossa, niin vain toiselta puolelta. Lopulta eno syö banaaninsa, pistää siitä viimeisenkin palan suuhunsa. Mutta tiedän että peli ei ole vielä menetetty. Sitten eno pulauttaakin pienen palan banaania takaisin huuliensa väliin, ja minä otan sen siitä varovasto omilla huulillani. Tämä on sellainen herkkä hetki, ja sitten eno sanoo minua pieneksi linnunpoikaseksi.
Puruluu
Puruluu on ihan hyvää naposteltavaa. Sitä säilytetään kotona lipaston laatikossa. Aina kun haluan puruluun, menen istumaan lipaston eteen sen laatikon kohdalle, jossa sitä säilytetään. Joskus eno ei huomaa mitä tarkoitan, silloin voin vähän hyppiä lipasto vasten, yleensä se auttaa. Harmi vain, että samasa laatikossa säilytetään myös kynsisaksia. Joskus on sattunut ikäviä väärinkäsityksiä ja yllätyksiä, kun eno onkin ottanut kynsisakset…
Hirven kakka
Hirven kakka on ihan syömäkelpoista, ja yleensä sitä on runsaasti tarjolla kun löytää oikean paikan. Kun löydän hirvenkakkaa, yritän syödä sitä salaa. Usein eno kuitenkin huomaa mitä teen, sitten se huutaa ja lähtee juoksemaan minua kohti. Silloin ei auta muu kuin yrittää ahmia sitä suuhun niin paljon kuin sopii, ja sitten lähden karkuun juuri ennen kuin eno saa minut kiinni. Kun pääsen turvallisen matkan päähän, pysähdyn nielemään kaiken mitä sain kahmittua suuhuni.
Se on muuten hyvää syötävää, mutta tulee helposti oksennuksena ulos sopivan ajan kuluttua. Yleensä silloin kun olemme tulleet jo kotiin, ja olen asettunut sohvalle lepäämään.
Poron papana
Poron papanat ovat täällä lapissa aika tavallista purtavaa meille koirille. Niistä saa hyvän välipalan tunturilla ulkoillessa, eikä enokaan enään hermostu kovin paljon kun syön niitä. Eläinlääkärikin oli sanonut enolle, että se ei ole vaarallista jos antaa matolääkettä säännöllisesti.
Tavallinen ruoka
Eno on tilannut minulle netistä omaa ruokaani, ”Acana Regionals Wild Prairie” on sen nimi. Se on ihan hyvää perusruokaa, jota syön joka päivä kaksi kertaa. Vaikka se on hyvää, niin silti tarvitsen näitä luonnosta löytyviä herkkupaloja.
Heinä
Heiniä minä syön mielelläni, olen aina syönyt. Eno sanookin minua joskus pieneksi ”sonnin mullikaksi”. Talvella heiniä ei oikein löydy, se on sellaista kesäherkkua.
Ketun kakka
Ketun kakkaa minä syön aika harvoin. Se pitää olla sopivan ikäistä, ei liian tuoretta eikä liian vanhaa. Jos se on väärän ikäistä, siitä tulee mahanpuruja ja oksennustauti. Päinvastoin kuin hanhankakka, ketunkakka ei ole niin hyvää että sitä kannattaisi syödä seurauksista välittämättä.
Sitä pitää haistella pitkään ja tarkasti, ennen kuin tekee päätöksen syömisesta.
Maksalaatikko
Maksalaatikko ei ole oikein syömäkelpoista ruokaa, vaikka se onkin enon herkkua. En ymmärrä miten eno syö tyytyväisenä niin paljon maksalaatikkoa, vaikka se voisi syödä märkiä ruohotukkoja ja hevosen kakkaakin.