Olin keksinyt viime aikoina mielestäni hauskan jutun. Otin enon käden tiukasti etujalkojeni väliin, ja siinä sitten vähän nytkyttelin takapäätäni. Se ei ollut hassumpaa puuhaa, ja siksi teinkin sitä aika usein. Mutta valitettavasti eno ei pitänyt siitä lainkaan. Se käski minun lopettaa, ja veti vihaisena kätensä pois. Aina en kuitenkaan malttanut lopettaa heti, ja eno suuttui, minulle pienelle viattomalle koiralle. Miksi ei saa nytkyttää, jos se on mukavaa? Vai oliko se mukavaa siksi, kun se oli kiellettyä…? Kukapa sen tietäisi, en edes minä vaikka olen viisas terrieri.
Kylässä käydessämme oli hauska lirautella vähän pissaa merkiksi salaisiin paikkoihin, saivat sitten toiset koirat nuuskia, että Niilo on ollut täällä. Oppisivat vähän varomaan minua kun tulevat ulkona vastaan.
Eno ja Outi olivat seurailleet minun käytöstäni jo jonkin aikaa. Olin kuullut heidän puhuvan, että minut pitäisi leikkauttaa. En ollut kuulemma sopiva jalostukseen, koska olin liian iso, joten minut voisi leikata. En tiennyt mitä se tarkoitti, mutta iso minä olen, sen minä tiedän ja olen siitä ylpeä.
Eräänä päivänä eno sitten sanoi minulle, että nyt lähdetään käymään kylällä. Kuulin enon äänenstä, että se ei olisi ihan tavallinen kauppareissu. Vaikka vähän pelotti, menin kuitenkin kiltisti autoon omalle paikalleni. Eno lähti ajamaan kylälle, ja minä istuin häkissäni auton takaosassa. Lopulta kaarsimme erään rakennuksen pihaan. Muistin heti mikä paikka se oli, olin käynyt siellä aikaisemminkin. Joku täti oli pistänyt minua siellä terävällä piikillä pyllyyn, eno oli sanonut sitä rokotukseksi.
Olinko siis menossa taas rokotettavaksi? Menimme sisään, siellä haisi lääkkeiltä. Minua alkoi pelottamaan, oliko tällä nyt jotakin tekimistä sen leikkauksen kanssa? Ensin minun piti käydä puntarilla. Kuulin kun eno sanoi jollekin naiselle, että se painaa 10,5 kg. Sitten eno vei minut peremmälle, ja nosti eräälle pöydälle seisomaan. Näin kun se nainen kaiveli kaappiaan, ja tuli sitten minun luokseni pitkä piikki kädessään. Arvasin, se aikoi pistää minua piikillä. Eno näytti olevan juonessa mukana, se piti minua kiinni kun nainen pisti piikkinsä. Auts! No niin, oliko se tässä, pääsenkö nyt kotiin?
Eno nosti minut syliinsä ja istui seinän vierellä olevalle tuolille odottamaan. Mutta mitä ihmettä, minua alkoi nukuttamaan, nyt keskellä päivää! Tuntui että silmät eivät pysy millään auki, mutta enhän minä voi tänne nukahtaa. Mutta minä nukahdin, ja minä nukuin ja nukuin ja nukuin…
Herätessäni huomasin olevani kotona peittojen alla. Mitä oli tapahtunut, miten minä nyt olen kotona? Kun yritin nousta ylös jalkani eivät kantaneetkaan, ne olivat notkeat kuin keitetty makaroni! Kellahdin kyljelleni, ja kun yritin nousta uudelleen, niin sama juttu. Kun eno huomasi minun heränneen, hän kertoi siitä heti Outille. Olin nukkunut kuulemma viisi tuntia.
Takajalkojeni välissä tuntui vähän oudolta, päätin tutkia mistä se johtui. Mutta mitä ihmettä, siinä missä pallini olivat olleet, oli nyt vain tyhjä nahkapussi! Missä olivat minun pallini! Eno oli siinä vierelläni polvillaan ja kertoi, että minut oli leikattu. Vai leikattu, minultahan oli viety pallit! Olin ihaillut niitä salaa, kun ne olivat kasvaneet takajalkojeni väliin. Ne olivat jo aikamoiset molkurat, mutta ei ollut enään, ei. Mikä minä nyt olin, eunukki? Miten minä voisin mennä ulos? Mitä minä sanoisin naapurin riekkokoira Sepille, tai Zapelle ja muille kavereille? Kyllä minua hävetti, olenkohan minä enään edes terrieri? Voi minua!
Pari päivää meni kuin sumussa, olin menettänyt kaiken itseluottamukseni. Tunsin itseni terrierin irvikuvaksi. Mutta sitten elämä alkoi taas voittamaan, ymmärin, että nehän olivat vain pallit. Eiväthän pallit tee terrieristä terrieriä. Vaan terrierietä tekee terrierin se, mitä löytyy sen pääkopasta ja sydämestä. Viisaus, uskollisuus ja rakkaus isäntää kohtaan, ja tietenkin ripaus ärhäkkyyttä. Niistä on terrieri tehty, ei palleista eikä hormoneista.
Saatoin taas juoksennella pää pystyssä, ei ollutkaan mitään hävettävää. Ja ihme ja kumma, enon käsikään ei enään kiinnostanut. Ei tarvinnut enään nytkytellä takapäätäni, ja olo tuntui muutenkin rauhallisemmalta. Se leikkaus taisi kuitenkin olla hyvä juttu, vaikka ensin ei siltä tuntunutkaan. Voisikohan eno olla muka viisaampi kuin terrieri…?