Tänään me leikimme Enon kanssa jotakin aivan uutta leikkiä.
Eno istui lattialla, ja sillä oli kädessään jokin kummallinen nahkalenkki. Se oli kyllä niin pelottavan näköinen, että ihan hirvitti! Sitten minä huomasin, että se pitelikin hyvää namipalaa toisella kädellä keskellä sitä lenkkiä ja katsoi minua, mutta ei puhunut mitään. Ei kerrasaan mitään! Minä mietin että mitä nyt, mitä minä teen? Se oli niin hyvän näköinen namipala, että en voinut olla ottamatta sitä varovasti suuhuni, vaikka se lenkki pelotti niin kauheasti.
No, sitten Eno otti uuden namipalan samalla tavalla, ja minä otin senkin, ja hyvää oli. Muutaman namipalan jälkeen huomasin, että eihän se nahkalenkki niin pelottava ollutkaan. Sehän oli vain pelkkä nahkalenkki, höh.
Sitten Eno teki sellaisen tempun, että kun minä olin ottamassa sitä makupalaa, niin se siirsikin sitä vahän taaksepäin, niin että jouduin pukkaamaan päätäni vähän sisään siitä lenkistä. Mutta ei se mitään, oli se makupala niin hyvä että kyllä kannatti! Ja kun olimme leikkineet jonkin aikaa, se lenkki jo oli minun kaulassani asti!
Nyt minä huomasin, että tämä nahkalenkkihän on ihan hyvä juttu. Siitä seuraa vain mukavia asioita, leikkejä ja makupaloja, ja minä pöllö pelkäsin sitä ensi!
Saisimpa taas pian kaulaani sen hienon punaisen nahkalekin!