Eilen leikimme kaikessa rauhassa Lorun ja veljieni kanssa, kun meille tuli vieraita. Kaksi ihmistä seisoi ovansuussa, olin nähnyt heidät kyllä aikaisemminkin, mutta nyt en juuri muista missä ja koska. He puhelivat Jennin kanssa ja olin kuulevinani, että heidän nimensä oli Jouni ja Outi.
Sitten Jouni jo istuikin lattialle, ja me kaikki juoksimme hänen syliinsä ja nuolimme kilpaa hänen kasvojaan. Jouni vain sanoi ”No jo” ja nauroi hyvillään, ja leikki meidän kanssamme.
Minä vähän ajattelin, että olivatkohan nämäkin niitä, jotka tulivat hakemaan jonkun meistä pennuista itselleen. Salaa jo uskalsin toivoa, että olisinpa se minä joka pääsisin heidän mukaansa. Jotenkin vain tuntui siltä, sellainen pieni lämmin ajatus…
Kun olimme aikamme leikkineet, niin Jenni otti minut syliinsä, halasi minua ja puheli mukavia korvaani, ja taisi häneltä muutama kyynelin siinä vierähtää. Silloin minä jo uskalsin uskoa sen todeksi, minä pääsen Jouni ja Outin mukaan! Minä olin se onnellinen jonka he olivat valinneet!
Niin minut sitten kannettiin heidän autolleen, ei kun meidän autoomme, ja lähdimme kotimatkalle jonnekin kauas pohjoiseen. Jenni jäi vilkuttamaan portille.
Olipas siellä autossa hienoa, iso koppi ja paljon vilttejä ja muita rääsyjä! Ajattelin, että jospa täällä vain olisi lelu, niin minä alkaisin heti leikkimään. Ja siinähän se oli, pieni näätä, samanlainen kuin Lorullakin, mutta pienempi. Ja ihme, se ei haissutkaan pissalle! Näätä joka ei haissut pissalle? Sellaisesta ei ollut kuullutkaan, mutta nyt minulla oli oma sellainen!
Kun olin leikkinyt vähän aikaa, niin minua alkoi niin väsyttämään että oli pakko panna nukkumaan, heti, ja niin minä nukahdin. Kuulin vielä viimeiseksi Jounin sanat, että ”Ompas siinä kiltti poika, leikkii ja nukkuu”. Siihen oli hyvä nukahtaa, olin kiltti poika, ja kotimatkalla…
Viiden tunnin kuluttua auto pysähtyi, olimme kuulemma kotona. Nyt minä olin siis kotona, minä ja Outi ja Jouni. Kotona! Kun pääsimme sisälle, niin minä tutkin kaikki paikat ja heilutin häntää oikein kunnolla. Ja sitten taas leikkimään. Me kaikki konttasimme lattialla ja leikimme, ja meillä oli hauskaa. Aina kun heillä oli minulle asiaa, niin he huusivat ”Niilo, Niiloooo!” Silloin minä ymmärsin, että sehän tarkoittaa minua, minä olin siis Niilo. Kun Outi huusi keittiössä ”Niilooo!”, niin minä jouksin sinne, ja sitten taas takaisin Jounin tykö.
Sellainen leikki tietenkin vaati veronsa, mutta onneksi oli jo ilta ja pääsi nukkumaan. Jouni sanoi minulle vielä hiljaa korvaan ennen nukahtamista, että ”Hyvä poika, Enon pikku poika”. Mietin mitä Eno tarkoittaa…? Mutta minä olin nyt Enon pikku poika, ja se riitti minulle.
Nukahdin onnelisena, se oli ensimmäinen yö kotona, Outin ja Enon kanssa. Tästä se elämä alkaa.