Tässä kerran eno sanoi minulle, että nyt minä opetan sinut olemaan auton kyydissä. Sitten se otti minun kopin, laittoi siihen oveksi sellaisen rautakalterin ja käski minun mennä sisään. No, minä tietenkin meni kun kerran käskettiin, sitten eno laittoi sen oven kiinni, naps, noin vain! Minä olin sisällä, enkä päässyt pois. Ajattelin että mikäpä siinä, jos en pääse ulos niin sitten olen sisällä. Niin eno otti ja kantoi sen kopin autoon sisälle, siihen taakse, etupenkkien väliin. Välillä se katsoi minua syrjäsilmällä mutta minä en sanonut mitään, olin vain hiljaa ja vähän ihmettelin, mitäpä siinä muutakaan voi. Sitten eno meni etupenkille ja lähti ajamaan, ja aina välillä katsoi minua taustapeilistä ovelan näköisenä. Minusta se oli ihan mukavaa, istuskella omassa kopissa turvallisesti kun eno ajoi. Mutta sitten minulla tuli aika pitkäksi ja minä aloin leikkimään, ja minä poika leikin, ja leikin… kunnes nukahdin.
Se oli minusta mukava oppitunti, sai vain leikkiä ja nukkua. Nyt minusta on aina mukava lähteä autoajelulle, saa olla omassa kopissa, leikkiä ja nukkua. Mitäpä koiranpentu voisi muuta toivoa?